torstai 10. maaliskuuta 2016

Kevät tulee ja niin myös kisakausi!

Mejja sai mahtavan uuden kodin koeajan jälkeen, parempaan paikkaan ei olisi voinut toivoa. Vaikkakin kauas lähti, mutta kuuliúmisia saadaan sieltä suunnalta. :)

Muu lauma elelee normimeiningillä.
Pedro ja Taffeli kengitettiin jokunen aika sitten. Taffelille eka kerta ja tehtiin rauhotettuna.

Tänään tulee Pedrolle hieroja, meillä ennenkin käynyt Ulla, huippu tyyppi. Ja kuun lopulla on "vuosihuollot" eli raspaukset ja rokotukset jotka hoitaa meillä jo monta vuotta käynyt Jerina.

Lauantaina lähdetään hakemaan uutta traileria, vihdoin ja viimein saadaan kunnon vehje. Vetoauto on vielä hankintalistalla, siihen asti kun saadaan oma vedellään isäni volvolla. Tämän hetkinen auto kun itsellä on onneton focus.

Ensi viikolla olisi rataharjoitusta, valkkaa ja kauden ekat kisat! Iitu ja Pedro on ilmoitettu luokkiin 2. 60cm ja 3. 80cm. Rataharjoitus mennään korkeudella 70cm.

Omat ratsastelut on olleet melko vähällä, lomaviikon hoidin Pedron liikutukset ja kävin naapurissa ratsastamassa. Muuten aika onkin mennyt lähinnä kentän reunalla katsellessa, mikä sinäänsä sopii ihan hyvin tällä hetkellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti