perjantai 20. helmikuuta 2015

Rennompi viikko

Tämä viikko onkin ollut aikalailla rentoilua kaikkien hevosten osalta. Touhon kanssa ollaan käyty käyntilenkeillä ja Mejjan kanssa tehty käyntijuttuja kentällä.

Hieroja kävi keskiviikkona hieromassa Mejjan. Touholle sovittiin hieronta parin viikon päähän. Samullekkin pitäisi ottaa.

Kohta pitäisi aloittaa Samun kisa-/kesäkuntoon laittaminen. Ensi viikolla olisi jo yhdet kisat lähellä, mutta kuljetuskalustolla ei näillä keleillä voi lähteä vielä liikenteeseen. Tähtäimessä olisikin (ja säistä riippuen) Melkkilän kisat kuun lopulla.

Huhtikuussa toivon mukaan Samu&Iitu pääsee myös koulukisoihin ekaa kertaa.

Samun karsinan ovi sai vähän modausta että näkee sieltä jotain yli, Samulla on huono tapa kiertää kehää karsinassa aamuisin kun odottaa ulosvientiä. Ennen harrasteli sitä myös öisin, mutta siihen auttoi iltaheinien laitto slow feeding verkkoon. ja näköjään tuo oven madallus auttoi aamu kiertelyyn, nyt pääsee muiden tavoin kattelemaan oven yli. Olisi varmana pitänyt alunperinkin tehdä karsinasta matalampi.

Touho nuuski kevät ilmaa lenkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti