tiistai 25. elokuuta 2015

Ponitestailu

Lauantaina käytiin Tervsundin ratsutilalla. Kokeilussa ensimmäisena connemara tamma Cloonhill Girl, sitten saksalainen ratsuponi Pedro ja vielä olisi yksi poni Ballack ollut.

Noh ensimmäinen kokeiltava "Cloony" oli muuten ihan kiva, mutta ehkä hiukan liiankin herkkä. Kaunis kuin mikä kylläkin.

Toisena koitettiin Pedroa, kivan näköinen poni jolta löytyi mukavasti reippautta. Ja joka hyppäsi kivasti. Siihenhän Iitu rakastui. Jäi sitten tämä viimeinen Ballack kokonaan koittamatta.

Nyt sitten olisi ponin hakureissua sovittu perjantaiksi ja Iitu saa vielä estetunnin siellä. Oltaisiin varmaan jo aikaisemmin haettu jossei meidän vetoauto olisi Tukholman reissulla. Myyjä tosin olisi voinut tuodakkin mutta tässä meillä ei pysty estetuntia pitämään keskeneräisen kenttäprojektin takia.

Kenttäprojektista vielä sen verran että nythän odotellaan salaojitusta siihen. Ja kyllähän siinä ratsastaa pystyy, mutta esteitä ei paljoa yksittäistä enempää tällä hetkellä. Takaosa on turhan epätasainen.

Askarreltiin myös yksi portti lisää omaan kalustoon.

Lauantaina oli estevalmennuskin Iitulla ja Samulla, näillä näkymin viimeinen tällä ratsukolla, koska jatkossa Iitu menee valmennukset uuden ponin kanssa.



2 kommenttia: