tiistai 16. kesäkuuta 2015

Valmennus ja koulukisat

Jaanan valmennus lauantaina

Valmennus sujui Iitulta ja Mejjalta oikein hyvin, Mejja oli sopivan reipas ja letkeä. Sääkin suosi, oli mukavan aurinkoista ja pieni tuulen vire.

Sunnuntai 14.6.2015 koulukisat Merlitzissä.

Luokat olivat käänteisessä järjestyksessä. Iitu osallistui Samulla luokkaan 2. C-merkin kouluohjelma ja Mejjalla luokkaan 1. (joka oli viimeisenä) perusmerkin kouluohjelma.

Noh, olimme kisapaikalla turhan aikaisin, 11.30 kun Iitun&Samun lähtö oli vasta 13.06 jälkeen.

Samulla oli jotenkin oikeen kettumainen päivä ja pelleili jo maneesiverkassa jonkin verran. Kentälle mentäessä keksi alkaa hyppiä pystyyn. Näytti jo siltä etteivät pääse alkuunkaan suorituksessaan, mutta vetivät suorituksen läpi, tosin prosentit 42, kun kaikki ajoitukset pielessä ja ihme säätämistä.

Mejja taas oli ihan hirveän laiskalla tuulella. Laukat eivät sujuneet mitenkään päin. 55% heidän tulos. Kostautui lauantain hyvä energisyys valkussa. Vaikkei ollut edes rankka valmennus.

Mutta tällä kertaa näin ja ensi kerralla ehkä paremmin.

Nyt alkaakin hevosilla sitten kokoinaisen kolmen viikon kesäloma!

Vielä muutama kuva kisoista:


Kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa Samun mielipiteestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti